Villa Elina - Tunteesta toiseen

Villa Elina on tunnelmallinen ja tapahtumarikas tilausravintola, joka avaa ovensa teille musiikin, teatterin, perinnerakentamisen, kädentaitojen ja makuelämysten pariin.

Olipa kerran kauan kauan sitten tie, jonka voimme löytää jo satoja vuosia vanhoista kuninkaan kirjojen kartoista. Tie kulki Hämeenlinnasta alas merelle Porvooseen. Sen varrella oli paljon pieniä kyliä, joista yksi merkittävä oli Mertien Marttila. Aikoinaan tuo pieni kylä kuhisi elämää;  siellä oli kestikievareita, useita kauppoja, kantatiloja ja niistä lohkottuja pienempiä torppia.

Vuodesta 1637, lähes 400 vuoden ja 13 sukupolven ajan,  ovat Elinan isän esivanhemmat toimineet maatalousyrittäjinä tällä samalla tontilla. Suvun juuret ovat syvällä Etelä-Kärkölän hiekkaisessa multamaassa. Vanhasta kantatilasta on nähtävillä paljon historian hippusia, erilaisia esineitä ja aarteita.

Villa Elina on perinnerakennuskohde, jossa useamman rakennuksen kokonaisuus muodostaa eheän pihapiirin. Rakennusten entisöinnissä kunnioitetaan vanhoja menetelmiä. Kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia kunnostetaan mahdollisuuksien mukaan alkuperäiseen loistoonsa. Päätalon lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat luhtiaitta, kiviholvikellari, tiilipilarinen hirsitalli ja tiilinavetta, pihasauna, sekä lato. Kärkölän teiden varsilla, viljavien peltomaisemien lomassa, on paljon vanhoja kauniita talonpoikaisrakennuksia, pihakokonaisuuksia ja kyläryhmittymiä. Sieltä löydät myös tunnelmallisen Villa Elinan.

Sydämellisesti Tervetuloa maaseutumatkalle Marttilaan!